Articles from Helsigin Sanomat of Finland

A Good Nights Sleep In an Igloo.

By Timo Rautava at Pyhätunturi

We Love Winter Camping

It is as if Tinkerbell has waved her magic wand over Pyhätunturi. There are ice-crystals hanging in the air, catching the light of the sun and glistening and sparkling like the illustrations of a wintry fairy-tale.

The unworldly setting accompanies the expedition heading off, pulling sleds behind them, towards the 540-metre fell known as Noitatunturi. "We'll take a brief warming-up break here", says the party's leader Martti Verkasalo as they come to the Park and Forest Service fell-hut at Karhunjuomalampi (the direct translation is "Bear Drink Tarn"). This is the last fortress of so-called civilization before the group head into the wild white yonder.

The packed sleds have attracted some attention. One observer comments that that's how it looks when the real hardmen head off to Halti (Finland's highest fell at 1328m) in January for a spot of ice fishing and to sleep out in caves they have dug in the snow. The image is pretty close to the truth. In this case, however, there are three "hardwomen" in the group, and they are not after fishing through a hole in the ice, for the trekking is to be accompanied by some off-off-piste snowboarding.

Saara Kurttila also reveals to one of the inquisitive passers-by that the aim is to build an igloo and spend five nights in at as a base-camp. "Then we are going to climb the fell in our snowshoes and come down on the boards. We'll see how well we get on." Noitatunturi is one of the gems of the Pyhätunturi National Park, a former place of worship for the S‡mi (the name in English is Witch Fell), and a popular challenge for hikers. However, most hikers choose to make the trip under the Midnight Sun and spend the night at a wilderness hut further west at Huttujärvi.

This trip is an altogether different cup of tea. Matti Verkasalo calls the trek "cross-country snowboarding". This is not a macho extreme sport, however, he emphasizes. The expedition is rather more one of humbly treading in the footsteps of the fell-wolves, trying to learn some wilderness survival skills, and living in harmony with the natural surroundings.

The sleds jerk forwards. After a hike of around four hours, the group selects a spot for a base-camp on the slopes of Noitatunturi. An area of flatter ground at around the tree-line provides a fabulous view down to a broad valley, on the other side of which rises the outline of Luostotunturi (514m), some twenty kilometres to the north.

The building of an igloo begins immediately after a break for refreshments. In truth, at this early stage there are plenty of one-liners going around about the possibility of high-tailing it back to the hut at Karhujuomalampi or calling in a chopper to get them the hell out of here. But that's all they are - jokes. Pretty soon, a good rhythm develops to the construction work. The igloo is being erected using the American method. The snow is packed into a mould, where it forms into a solid block, and thus the work progresses one brick at a time.

Satu Kinnunen, a nursing student from Mikkeli, whacks at the snow with a shovel, and the others tread it down into fine granules. Saara Kurttila stirs up the snow and lifts it into the mould. The snow should apparently first be "warmed" so that it can set properly in blocks. Youth worker Pauliina Viljakainen, the third woman in the party, takes a turn with the show-shovel. Henri Vuollekoski, a physics undergraduate from Helsinki, has dug out a path to the latrines. The party has taken a chemical portaloo along with them.

The sun has traversed around to the West, the work has progressed, and the igloo has taken on its familiar shape. Pauliina, the group's most talented snowboarder, gets a chance to try out her board. Although she is leading the Finnish Cup standings in the snowboarding slalom category, Pauliina is definitely not averse to a bit of free-riding down uncorked powder snow. "When you combine trekking with snowboarding, it takes on a completely new dimension. The snow here is different, it is finer than the stuff you get on groomed slopes. There's a sense of freedom to be had coming down through this." Saara admires the view. It is hard to imagine getting much closer to nature than this.

The trip also arouses some rather conflicting emotions in her. Saara is doing research into Third World Studies at the University of Helsinki, and she has familiarized herself with life in Afghanistan and on the streets of Calcutta. "We are in such a privileged position here. We can be up here, can gaze at this landscape from the warmth and comfort of our Gore-Tex outfits."

Henri is given the task of making the door-opening to the igloo. It looks just like those Eskimo igloos that are familiar from comic strips - a narrow tunnel at ground level or below, so that the warm air does not escape outside. The sun sets just after six and draws a red neon gash across the western horizon. We wish the snowboarders a pleasant night in their new home. They in turn wish us a safe journey back to Pyhätunturi. As the evening draws into night, a carpet of Aurora Borealis is spread out in the eastern sky. The tree-branches creak and crack as the night-frost tightens its grip.

Next morning, we hear that the temperature at the lower station of the Pyhätunturi ski-resort went down to -38°C overnight. Higher up on the fells it is likely that the temperature would not have fallen much below -20°C at its coldest. But it was warm in the igloo. When we return at around ten in the morning to the cross-country snowboarders' base-camp, they are only just waking up. "We slept really well", says Henri, as he clambers out through the doorway tunnel.

Nobody has complained about the cold. Far from it. The sun is up and gaining strength, and the thermometer that has been hung on a pine tree nearby reads about -10°C in semi-shade. After a bowl of porridge, the team heads up the side of Noitatunturi, snowshoes on their feet and boards strapped to their backs. A f ew minutes later the boarders come blasting past us, carving patterns in the powder, and then they disappear into the snowy woods below.

Helsingin Sanomat / First published in print 21.3.2005

Saara Kurttila ja Satu Kinnunen ovat heränneet kymmentuntisen yöunen jälkeen.

Timo Rautava helsingin sanomat

Iglussa
nukkuu sikeästi
Maastolautailijat kulkevat nöyrästi
ja opiskelevat erätaitoja tunturissa

We Love Winter Camping

PYHÄTUNTURI. On kuin Helinä-keiju olisi sipaissut sauvallaan Pyhätunturin yli. Ilmassa leijuu jääkiteiden sade, joka kimaltelee vasten aurinkoa Se saattelee kohti Noitatunturia vaeltavaa, ahkioita kiskovaa retkikuntaa. "Pidetään pieni lämmöntasaustauko", joukon vetäjä Matti Verkasalo sanoo
Karhunjuomalammen majalle tultaessa. Se on viimeinen niin kutsutun sivistyksen linnake ennen siirtymistä erämaahan.
Täyteen pakatut ahkiot keräävät uteliaita. Yksi sivustakatsoja toteaa, että "tuolta se näyttää, kun tosimiehet lähtevät tammikuussa Haltille pilkille ja nukkuvat lumiluolissa". Hän osuu melkein oikeaan. Tosin mukana on myös kolme tosinaista, eikä ohjelmassa ole pilkkimistä, vaan vaeltamiseen on yhdistetty lumilautailua.
Yhdelle utelijalle Saara Kurttila vielä paljastaa, että tarkoitus on rakentaa iglu Annikinlammelle ja viettää siellä viisi yötä.
"Sitten kiivetään tunturiin lumikengillä ja lasketaan alas lumilaudoilla. Katsotaan, miten se onnistuu."
Verkasalo kutsuu tätä retkeilymuotoa maastolautailuksi. Kyse ei ole kuitenkaan mistään extremelajista, hän painottaa. Matkan aikana mennään pikemminkin nöyrästi tunturisusien jalanjälkiä, yritetään oppia erätaitoja ja elää sopusoinnussa luonnon kanssa.
Ahkiot nytkähtävät liikkeelle. Yhteensä neljän tunnin vaeltamisen jälkeen perusleiriksi valittu paikka Noitatunturin rinteestä löytyy. Puurajan lähellä sijaitsevalta tasanteelta avautuu huikaiseva näköala avaraan laaksoon, jonka toisella puolella parinkymmenen kilometrin päässä kohoaa Luostotunturin jyhkeä ääriviiva.
Iglun rakentaminen käynnistyy heti evästauon jälkeen. Toki leikinlaskua vielä riittää mahdollisesta paluusta Karhunjuomalammen kämpälle tai helikopterin hälyttämisestä apuun.
Mutta se on vain leikkiä.
Työntekoon alkaa löytyä sopiva rytmi. Iglu syntyy amerikkalaisen menetelmän avulla. Lumi pakataan muottiin, jossa se jähmettyy, ja näin työ etenee lumitiili kerrallaan.
Mikkelissä sairaanhoitajaksi opiskeleva Satu Kinnunen mättää lapiolla lunta, jota toiset polkevat hienoksi. Saara Kurttila sekoittaa ja nostaa muottiin. Lumi pitää nimittäin "lämmittää" ensin, jotta se jähmettyisi kunnolla. Nuorisoohjaaja Pauliina Viljakainen tulee vuorollaan lapioimaan.
Henri Vuollekoski, fysiikan opiskelija Helsingistä, on kaivanut polut käymäläpaikkaan. Retkeläiset ottavat lähtiessä matkamakkinsa mukaan.
Aurinko on kiertänyt länteen, työt ovat edistyneet, ja iglu on saanut hahmonsa. Pauliina, joukon etevin laskija, pääsee kokeilemaan lumilautaansa.
Vaikka hän johtaa pujottelussa lautailun Suomen cupia, häntä kiehtoo myös laskettelu koskemattomassa lumessa.
"Kun vaeltamisen yhdistää lautailuun, siihen tulee ihan uusi ulottuvuus. Täällä lumi on erilaista, se on hienompaa kuin tampattujen rinteiden lumi. Siinä laskiessa tulee jonkinlainen vapauden tunne."
Saara ihastelee maisemaa. Tämän lähemmäksi luontoa tuskin voi päästä.
Retki herättää myös ristiriitaisia tunteita. Hän opiskelee Helsingin yliopistossa kehitysmaatutkimusta ja on tutustunut elämään muun muassa Afganistanissa ja Intian Kalkutassa. "Me olemme tosi eriarvoisessa asemassa. Voimme olla täällä, katsella tätä maisemaa turvallisesti goretex-asuissa."
Henri saa tehtäväkseen suuaukon puhkaisemisen. Aukko on samaa mallia kuin sarjakuvissa nähtävissä eskimoidenkin igluissa, pieni tunneli lattiarajassa, jolloin lämmin ilma ei karkaa ulos.
Aurinko laskee kuuden jälkeen ja piirtää läntiseen horisonttiin punaisen neonvalon. Toivotamme vaelluslautailijoille hyvää yötä uudessa kodissaan. He puolestaan toivottavat meille turvallista kotimatkaa.
Illalla itäisellä taivaalla leiskuu revontulien matto. Puut ympärillä naksahtelevat, kun pakkanen kiristyy.
Kuulemme aamulla, että Pyhätunturin ala-asemalla on mitattu 38 miinusastetta. Ylempänä tunturissa lämpötila on luultavasti laskenut kylmimmillään vain pariinkymmeneen asteeseen.
Mutta iglussa on ollut lämmintä.
Kun palaamme aamulla kymmenen aikaan maastolautailijoiden perusleiriin, he ovat vasta heräilemässä. "Nukutti tosi hyvin", sanoo suuaukosta ulos kömpivä Henri.
Kylmyydestä ei ole tietoakaan. Aurinko helottaa, ja mittari pihamännyn oksalla puolivarjossa näyttää vain kymmentä pakkasastetta.
Aamupuuron jälkeen joukko lähtee kapuamaan Noitatunturin kuvetta lumikengät jalassa ja laudat selässä. Kohta maastolautailijat kiitävät ohitsemme kaarevia viivoja hankeen piirtäen ja katoavat lumiseen metsikköön.
Helsingin Sanomat / First published in print 21.3.2005

Trekking and snowboarding

By Timo Rautava at Pyhätunturi

We Love Winter Camping

Some five years ago, paediatrician Matti Verkasalo began to ponder the idea of blending hiking in the wilds with snowboarding. The carefully-groomed pistes of ski-resorts had begun to lose their sheen and even seemed oppressive, and Verkasalo wanted to take the sport back to where it originated: in the deep powder. Would it be possible to head off into the mountains with snowshoes on your feet and a snowboard strapped to your back?

Verkasalo also came to the conclusion that it was not necessary to go all the way to Central Europe to find and uncork virgin slopes. "Our own fells up north are delightfully soft-shaped and curved. They are ideal for safe off-piste snowboarding." The first experiments in the hybrid of cross-country snowboarding and wilderness treks took place at Kiilopää (near Saariselkä in Northern Lapland) in 2001. This was followed in successive years by trips to Pallastunturi (805m., in Muonio) and to Ailigas (620 m., up by the Norwegian border near Karigasniemi). The plans firmed up into the idea of always setting up a base camp from where it would be possible to climb the surrounding fells and explore their slopes. Each of these slopes can be around 200 metres in terms of vertical descent. Climbing up something like this in snow-shoes and with a snowboard on your back is equivalent to jogging for around ten kilometres, says Verkasalo. "And then you multiply it by four or five times each day."

We Love Winter Camping

He stresses that those taking part should not be thought of as extreme boarders in search of big off-piste kicks, but more that they are trying to fill the large footprints of the fell-wolves and to learn more of the skills of living wild in the hills. The aim of those taking part in expeditions like this has been to take a humble and respectful view of nature, one another, and of the really experienced trekkers and the truly gifted snowboarders out there. There is something to be learned from all directions.

Verkasalo also points out firmly that no risks are being taken - it can all be done with due attention to safety considerations. "Cross-country boarders don't throw down the gauntlet to nature or test the patience of their guardian angels. They check the avalanche forecasts and choose the safe slopes accordingly", says Verkasalo. He believes that even a beginner can study and practice the fusion of snowboarding and wilderness hikes. He points to himself as a good example of this.

Helsingin Sanomat / First published in print 21.3.2005

Vaellusta ja lumilautailua

By Timo Rautava at Pyhätunturi

We Love Winter Camping

PYHÄTUNTURI. Lastenlääkäri Matti Verkasalo alkoi viitisen vuotta sitten pohtia ajatusta vaeltamisen ja lumilautailun yhdistämisestä.
Höylätyt rinteet olivat alkaneet ahdistaa, ja hän halusi viedä lajin sinne, missä se oli syntynytkin: umpihankeen. Voisiko tunturiin lähteä lumikengät jalassa ja lauta selässä?
Verkasalo tuli myös siihen tulokseen, että koskemattomia rinteitä ei tarvitse hakea Keski- Euroopasta. "Meidän tunturimme ovat ihanteellisen pehmeänmuotoiset. Ne on kuin tehty turvalliseen lautailuun."
Hän alkoi kehitellä ajatusta lumilautavaelluksista tunturisusien tapaan.
Maastolautailun ja eräretkeilyn risteytyskokeilu alkoi Kiilopäältä 2001; lumikengillä rinnettä ylös ja laudalla alas. Seuraavina vuosina kohteina olivat Pallas ja Ailigas. Syntyi ajatus rakentaa perusleiri, josta voi kiivetä ympäröiviin rinteisiin.
Jokainen rinne voi olla parisataa metriä korkea. Sellaiselle kiipeäminen lumikengillä lauta selässä vastaa noin kymmenen kilometrin hölkkää, Verkasalo sanoo. "Sen kun kertoo joka päivä kolmella tai neljällä."
Verkasalo korostaa, etteivät he ole kuitenkaan mitään extremelaskijoita, vaan he yrittävät pikemminkin pysyä tunturisusien suurissa jalanjäljissä ja oppia lisää erämaavaelluksen taitoja. Retkeläisten tavoitteena on suhtautua nöyrän kunnioittavasti luontoon, toisiinsa sekä todella kokeneisiin eränkävijöihin ja todella taitaviin lautailijoihin. Oppia voi ottaa kaikilta.
Hän myös korostaa, että kaiken voi tehdä turvallisesti.
"Maastolautailijat eivät haasta luontoa eivätkä suojelusenkeleitä. He tarkistavat lumivyöryennusteet ja valitsevat niiden perusteella turvalliset rinteet", Verkasalo sanoo.
Verkasalon mielestä aloittelijakin voi hyvin opiskella ja harjoitella eräretkeilyn ja lumilautailun yhdistämistä. Hän sanoo olevansa siitä itse hyvä esimerkki.
Helsingin Sanomat / First published in print 21.3.2005

A Snowy Week

By Timo Rautava at Pyhätunturi

We Love Winter Camping

SUNDAY March 13th. A scouting party skis the trip of around 8km from the Asteli holiday village at PyhŠtunturi across to Noitatunturi. They look for a suitable spot to erect an igloo, do a little work on the foundations, and then ski back to Asteli.

MONDAY. The cross-country snowboarders pack their gear onto three sleds. They set off for the base camp at 11 a.m., and arrive at around 3 p.m., after which they set about building the igloo. It is completed by 10 in the evening, and they then prepare a late evening meal.

TUESDAY. Normal morning ablutions and breakfast from 10-12 a.m. In the afternoon they climb to the top of Noitatunturi and then free-ride down on their boards in the virgin snow. Work starts on building a kitchen igloo annex.

WEDNESDAY. The kitchen igloo is completed. Living quality improves markedly, since it is no longer necessary to cook food in the bedroom.

THURSDAY and FRIDAY. Eating, snowboarding, and generally being together. More climbing in snowshoes up the fells and snowboarding down. The party also climb to the very top of Noitatunturi.

SATURDAY. Breaking camp. The igloo remains behind, and will eventually succumb to the strengthening rays of the spring sunshine. The cross-country boarders sling their boards on their backs and pull the sleds back to Asteli.

Helsingin Sanomat / First published in print 21.3.2005

FACTFILE: Putting up an igloo in a couple of hours

By Timo Rautava at Pyhätunturi

We Love Winter Camping

American Ed Huesers has developed a method by which it is possible to erect an igloo in the space of as little as a few hours. The most important tool is a mould that is attached to a long pole, with a spike in the end that is placed in the ground. The mould can then be moved around the circular shape while the other end is anchored to the ground. The mould is filled with snow. When the snow has hardened, the mould is removed and is shifted around one space. In this way the arch of the hemispherical structure is build up brick by brick, level by level. It is possible to adjust the angle of the shaft of the mould, so the device will always produce the same kind of arched-roof igloo.

The technology is based on the observation that frozen snow warms up slightly when it is stirred. Then when it is packed hard into a mould, it solidifies quickly and the end-product is a white brick. The snow supports the snow above it, and the bricks form a stable structure. Eskimos are able to construct an igloo more or less by eye, like a good cook can put together a meal without a recipe. Matti Verkasalo recommends the average hiker puts his or her trust in ready-made plans and instructions. The equipment required for building an igloo weighs around 2.2 kg. It can be packed into a box of 65 x 36 x 8 cm, which can be slung for example on the back of a rucksack.

Regardless of the snow conditions, an igloo can be put together by practiced hands in two to three hours. There is a ventilation hole in the roof and an air vent at the lower part of the door opening. It is possible to use a primus stove inside, and if it is built correctly there is no real danger of carbon monoxide poisoning inside the igloo, as any gases caused from burning would escape through the door vent. The interior temperature is around 0¡C, if there are a few people inside. Body warmth heats up the interior ambient temperature, and a couple of candles will also increase the heat inside.

We Love Winter Camping

An igloo mould can be rented from Suomen Latu (The Central Association for Recreational Sports and Outdoor Activities) for EUR 10/day, EUR 17/two days, or EUR 67/week. The selling price is EUR 249.00. Moulds can also be enquired after from the importer, Free Life Oy of Rovaniemi, who sell them for EUR 230.00.

Helsingin Sanomat / First published in print 21.3.2005

T I E T O K U L M A

Iglu pystyyn parissa tunnissa

By Timo Rautava at Pyhätunturi

We Love Winter Camping

Amerikkalainen Ed Huesers on kehittänyt menetelmän, jonka avulla iglun voi rakentaa jopa parissa tunnissa.
Keskeinen apuväline on muotti, joka liikkuu iglun keskipisteeseen ankkuroidun varren päässä. Muotti pakataan täyteen lunta. Kun lumi on kovettunut, muotti irrotetaan ja siirretään muotin verran eteenpäin. Näin syntyy kerros kerrokselta holvikaari.
Muotin kallistuskulmaa voi säätää, joten laitteen avulla syntyy aina samanlainen holvikaaren mallinen iglu.
Tekniikka perustuu oivallukseen, että pakkaslumi lämpenee hämmennettäessä. Kun sen pakkaa muottiin, se jähmettyy nopeasti ja tuloksena on valkea harkkotiili. Lumi tukeutuu lumeen, ja lumitiilet muodostavat lujan rakenteen.
Eskimot osaavat rakentaa iglun silmämääräisesti. Matti Verkasalo suosittelee tavallista retkeilijää luottamaan rakennusohjeisiin.
Iglun rakennukseen tarvittavat laitteet painavat 2,2 kg. Ne voi pakata noin 8 senttiä paksuun laatikkoon, jonka mitat ovat 65 x 36 senttiä. Sen voi pakata vaikka repun päälle.

We Love Winter Camping

Iglu syntyy kaikissa lumiolosuhteissa 2-3 tunnissa.
Iglun katossa on tuuletusaukko ja oviaukon alarajassa ilmarako. Sisällä voi käyttää retkikeitintä. Oikein rakennetussa iglussa ei ole häkävaara, sillä mahdollinen palamisen yhteydessä syntyvä häkä poistuu oviaukon kautta.
Iglun lämpötila on noin nollassa, kun siellä asuu muutama ihminen. Ihmisten kehon lämpö lämmittää iglun, samoin jo pari kynttilää tuo lisälämpöä.
Iglumuotin voi vuokrata Suomen Ladulta (Töölönlahden ulkoilukeskus) 10 e/vrk, 17 e/2 vrk, 67 e/vko. Myyntihinta on 249 e. Iglumuottia voi tiedustella myös maahantuojalta, rovaniemeläiseltä Free Life Oy:ltä, jossa sen hinta on 230 e (www.freelife.fi).
Helsingin Sanomat / First published in print 21.3.2005

We Love Winter Camping